TÄHTÄIMESSÄ TOIVEIKKAAMPI TULEVAISUUS

Hiusten laittaminen ei ole välttämätöntä. Ilmankin voisimme elää.

Hiuksilla on kuitenkin valtava vaikutus siihen, millaisena koemme itsemme. Ne ilmentävät persoonaamme ja juuriamme, ne tekevät fiiliksen: hyvä hiuspäivä on hyvä päivä (harmi, että tämä sääntö toimii myös käänteisenä).

Siksi ei ole “ihan sama”, millaisia hiustuotteita käytämme. Vastuullamme on olla omalta osaltamme mukana edistämässä vastuullista tuotantoa ja kestävää kulutusta. Pitkäjänteinen kehitystyömme tähtää tuotteisiin, joiden koko elinkaari on rakennettu vastuullisiin, kestävään kehitykseen pohjautuviin valintoihin.

VUODEN 2024 KOHOKOHTIA

Neljä vuotta sitten aloitimme systemaattisen vastuullisuustyön luomalla YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin perustuvan vastuullisuusohjelman. Vaikka olemme saavuttaneetkin merkittäviä tuloksia, tiedostamme, että vastuullisuustyö on jatkuvaa ja vaatii vielä vuosien työtä. Tässä viime vuoden merkittävimpiä saavutuksiamme:

  • Kierrätetyn alumiinin käyttö Four Reasons Optima -hiusvärien pakkauksissa säästi vuoden aikana 5500 kg neitseellistä alumiinia.
  • Vuoden aikana myydyistä Four Reasons -tuotteista 30 % valmistettiin Suomessa
    tehtaallamme, jossa käytämme 100 % uusiutuvaa energiaa.
  • 42 % vuonna 2024 myydyistä Four Reasons -tuotteiden muovipakkauksista oli kierrätysmuovia tai biopohjaista muovia.
  • Vuoden 2024 loppuun mennessä 83 %* toimittajistamme oli allekirjoittanut sitoumuksensa eettiseen toimintaohjeistoomme.
  • Hiusalan ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiimme osallistuttiin vuoden 2024 aikana yli 9000 kertaa.
  • Onnistuimme vähentämään yrityksen omien autojen käytöstä aiheutuvia päästöjä 47 % vähentämällä siirtymällä sähköautoihin.
  • Saavutimme asiakastutkimuksessa NPS-luvun 58 (Net Promoter Score / suositteluindeksi, asteikko)
  • Henkilöstömme kokonaistyytyväisyys työpaikkaan: keskiarvo 82 (asteikolla 0-100)

VASTUULLISUUSTAVOITTEEMME

YK:n kestävän kehityksen ohjelma on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet maapallon suurten ympäristöä ja eriarvoisuutta koskevien ongelmien ratkaisemiseksi.

Four Reasons on sydämellään mukana näissä talkoissa. Yhteiskuntavastuu on erottamaton osa liiketoimintaamme ja strategiaamme. Se on päivittäisiä valintoja ja konkreettisia tekoja.

Olemme valinneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteista kolme teemaa, joihin erityisesti keskitymme:

🥰 Terveyttä ja hyvinvointia
🐰 Vastuullista kuluttamista
🌍 Ilmastotekoja

#1 Terveyttä ja hyvinvointia

#1 Terveyttä ja hyvinvointia

#1 Terveyttä ja hyvinvointia

Mielenterveyden ongelmat ovat yksi aikamme vakava vitsaus. YK:n terveyttä ja hyvinvointia koskevissa tavoitteissa todetaan, että mielen hyvinvointia edistämällä pystytään ennaltaehkäisemään monia muita vakavia ei-tarttuvia sairauksia. Kauneusalan toimijana olemme erityisen huolissamme erityisesti nuorten aikuisten kokemasta ulkonäköön kohdistuvasta sosiaalisesta paineesta. Me haluamme olla osa ratkaisua eikä ongelmaa, johon toimialamme on osaltaan kiistämättä ollut myötävaikuttamassa.

Lisäksi haluamme nähdä kuvissamme erilaisia ihmisiä ja auttaa myös käyttämämme kuvamaailman kautta jokaista tuntemaan olonsa upeaksi omana itsenään. Oletko ihana, itsesi näköinen, ilmiömäinen (me sanomme KYLLÄ): hae malliksi täällä!

SAAVUTUKSIAMME VUONNA 2024

  • Kehittääksemme toimintaamme asiakaslähtöisesti tutkimme, mitkä asiat ovat asiakkaillemme merkityksellisimpiä ja miten onnistumme niissä. Tutkimuksen mukaan olemme onnistuneet hyvin tai erinomaisesti kaikissa TOP3 asiakkaillemme merkityksellisimmässä asiassa:
    • tuotteiden käytön helppous
    • korkea laatu
    • asiantuntijuuden tarjoaminen
  • Henkilöstötutkimuksessa selvitimme henkilöstöllemme merkityksellisten asioiden toteutumista yrityksemme toiminnassa. Erityisinä vahvuuksinamme nousi esiin:
    • mahdollisuus tehdä päätöksiä itsenäisesti
    • työpaikan varmuus ja jatkuvuus
    • mielekkäät työtehtävät

#2 VASTUULLISTA KULUTTAMISTA

#2 VASTUULLISTA KULUTTAMISTA

#2 VASTUULLISTA KULUTTAMISTA

Kosmetiikkatuotteiden valmistuttajana ja markkinoijana voimme vaikuttaa ihmisten kulutusvalintoihin ja osaltamme edesauttaa YK:n asettamaa tavoitetta tukea kestävää kulutusta ja tuotantoa. Teemme jatkuvaa työtä parantaaksemme tuotteidemme koko elinkaaren läpinäkyvyyttä ja tehdäksemme vastuullisia valintoja tuotteiden elinkaaren eri vaiheissa. 

Voit aina luottaa tuotteidemme olevan: 

  • 100 % vegaanisia 
  • 100 % cruelty free 
  • 100 % kierrätettävässä pakkauksessa 
  • 100 % valmistettu ISO 22716 -sertifioidulla tehtaalla 

    SAAVUTUKSIAMME VUONNA 2024

    • Vuoden 2024 aikana onnistuimme vähentämään vaalennusainepakkausten muovijätettä yhteensä kaikissa vaalennusaineissa 2096 kg siirtymällä täyttöpussien käyttöön. Vuonna 2024 myimme yhtä toimitettua vaalennusainepurkkia kohti vähintään viisi täyttöpussia Matcha Bleach vaalennusainetta.
    • Olemme lisänneet pakkauksiin tarkempaa pakkausmateriaalitietoa, mikä helpottaa entisestään pakkausten  kierrättämistä.

    #3 Ilmastotekoja

    #3 Ilmastotekoja

    #3 Ilmastotekoja

    No niin, hiilineutraalius. Kaikki siitä puhuvat, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

    Hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että hiilidioksidipäästöjä tuotetaan korkeintaan sen verran kuin niitä voidaan sitoa ilmakehästä hiilinieluihin. Tämä tarkoittaa, että hiilineutraali toiminta ei edistä ilmaston lämpenemistä. Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi ensisijaista on vähentää päästöjä esimerkiksi käyttämällä uusiutuvia energialähteitä tai parantamalla energiatehokkuutta. Tuotettuja päästöjä voidaan myös kompensoida sitomalla ilmakehästä päästöjä vastaava määrä hiiltä.

    Sitten asiaan. Me Four Reasonsilla olemme mukana ilmastotalkoissa ja kuljemme tavoitteellisesti kohti hiilineutraalia liiketoimintaa. Vuoden 2020 aikana aloitimme päästölaskennan ja selvitimme toiminnastamme aiheutuvien päästöjen pienentämisen mahdollisuuksia. Asetimme itsellemme kunnianhimoiset tavoitteet ja sitouduimme niihin. Vuonna 2022 laajensimme päästölaskentaa kattamaan myös Scope 3:n työmatkaliikenteen, liikematkustamisen ja meidän maksaman rahdin. Lisäksi käytämme kaikissa toimitiloissamme ja Suomen tuotantolaitoksessamme 100 % uusiutuvaa sähköä. Lisäksi etsimme ja valitsemme ympäristöystävällisiä kuljetusyrityksiä hoitamaan tavarakuljetuksiamme.

    SAAVUTUKSEMME VUONNA 2024

    • Onnistuimme vähentämään yrityksen omien autojen käytöstä aiheutuvia päästöjä 47 % siirtymällä sähköautoihin.
    • Käytämme 100 % uusiutuvaa energiaa kaikissa hallinnoimissamme kiinteistöissä sähkön käytön osalta.
    • Onnistuimme laskemaan liikematkustuksen päästöjä 20,5 % vähentämällä lentomatkustusta ja lisäämällä sähköautoilua liikematkustuksessa.
    • Olemme mukana konsernin kanssa kehittämässä vastuullisuustyötämme ja raportointikyvykkyyttämme vastaamaan CSRD:n* vaatimuksia.

    * (kuten vuonna 2023)

    Tärkein tavoitteemme on hiilineutraalius vuoden 2029 loppuun mennessä.